Rasvat ja vesi koiran ravinnossa
Rasva on koiran ensisijainen energianlähde
Runsaasti kuluttavilla työ- ja metsästyskoirilla jopa kolmannes ruoan kuiva-ainepitoisuudesta voi olla rasvaa. Normaaliaktiivisille koirille ravinnon rasvapitoisuudeksi suositellaan 10 - 15 %.
Energiantuotannon ohella rasvat toimivat koiran elimistössä hermokudosten ja solukalvojen rakennusaineena sekä vitamiinien kuljettajina ja varastoijina. Ne vaikuttavat myös elimistön tärkeitä toimintoja, kuten ruumiinlämpöä ja verenpainetta, ohjaaviin hormoneihin. Rasvoista kolesteroli ja omega-rasvahapot suojaavat ihoa ja niiden puutteesta seuraa usein iho- ja turkkiongelmia. Rasva parantaa koiran ruoan maittavuutta, mutta aiheuttaa liikaa annosteltuna terveydelle haitallista ylipainoa.
Varmista koiran nesteytys
Vesi on tärkeä ravintoaine myös koirille. Elimistössä vesi muun muassa kuljettaa ravinteita, toimii lämmönsäätelijänä sekä vaikuttaa kuona-aineiden poistumiseen. Koira saa elimistöönsä vettä pääasiassa juomalla. Vettä taas poistuu elimistöstä etenkin eritteiden ja keuhkojen kautta, läähättämällä sekä iholta anturoista. Nestehukka on koirillekin vaarallinen, joten omistajan on huolehdittava, että raikasta juomavettä on aina lemmikin saatavilla.