Hau-Hau Champion aikuisen koiran ruokinta.

Aikuisen koiran ruokinta

Tärkeimpänä tavoitteena aikuisen koiran ruokinnalle voidaan pitää riittävää ravintoaineiden saantia suhteessa liikunnan määrään ja toisaalta lihavuuden ennaltaehkäisyä.

Milloin koira on aikuinen?


Aikuiseksi koira voidaan määritellä monella eri tapaa. Rodulle tai rotulinjalle ominaisen säkäkorkeuden saavuttaminen kertoo, että tukielinten (luusto, rustot) koko alkaa saavuttaa aikuisen koiran mittasuhteet. Tässä vaiheessa liikuntaelinten (lihakset, jänteet) voima, koordinaatio, koko ja muoto saattavat vielä muuttua. Osa kääpiö-/pienikokoisista roduista saavuttavat rodulle tyypillisen säkäkorkeuden noin 6 kk ikäisenä. Vastaavasti iso-/jättirotuisilla koirilla tyypillinen säkäkorkeus saavutetaan noin 12-18 kuukauden ikäisenä. Tässä vaiheessa liikuntaelimet tarvitsevat vielä harjoitusta kehittyäkseen tukemaan tukirankaa koiralle parhaalla mahdollisella tavalla.

Oikea ruokinta tukee luuston kehittymistä. Aikuisen koiran proteiinien, rasvojen ja kivennäisten tarve muuttuu verrattuna pentuvaiheeseen. Ruokinnassa painopiste siirtyy aikuisella koiralla enemmän kasvun tukemisesta elimistön energian-/proteiinitarpeen, suojaravinteiden ylläpitämiseen sekä kuluttamisen ja palautumisen tukemiseen.

Rytmitä ruokailu ja tarkkaile ravinnon sopivuutta


Ruokintakerrat päivässä voivat aikuisella terveellä yksilöllä olla hyvinkin vaihtelevia. Aikuisen koiran ruokintarytmi määrittyy usein enemmänkin perheen päivärytmin perusteella. Peruslähtökohtana kuitenkin, ettei ennen liikuntaa saa mahalaukkua täyttää ruoalla. Täydellä mahalaukulla on vaikea liikkua ja se voi altistaa mm. mahalaukun kiertymälle.

Ruokinnan perustoimivuuden omistaja pystyy tarkastamaan päivittäin ulosteen kiinteydestä, suoliston muusta toimivuudesta ja ruokahalusta. Lihapitoisella ruoalla oikein annosteltuna yhdessä liikunnan kanssa koirasi kehonkoostumus pysyy lihaksikkaana ja paino sopivana. 
 

Hau-Hau Champion koiralle myrkylliset kasvit.

Mitkä ruoka-aineet ovat koiralle myrkyllisiä?

Katso listaamamme koiralle myrkylliset ruoat ja kasvit.

Lue lisää

 

 

Hau-Hau Champion Koiran elämää.

Mitä kaikkea koiran omistamiseen liittyy?

Koiran hankkiminen on suuri päätös. Tutustu lisää elämään koiran kanssa!

Tutustu

Lyhyt teksti alkuun!

Ja jotain leipästekstiä myös.

Hienot ovat palkinnot. Kerrassaan.

Vastaa kyselyyn