Ikääntyvän koiran ruokinta Hau-Hau Champion.

Ikääntyvän koiran ruokinta

Miten koiran ikääntyminen ilmenee?

Ikääntyvänä koirana pidetään yleisesti yli 8-vuotiaita koiria. Suurikokoisilla roduilla vanheneminen alkaa hieman aikaisemmin ja joillakin yksilöillä ikääntyminen saattaa alkaa aikaisemmin sairauksien tai muiden syiden vuoksi. Ikääntymisen yhteydessä koiran suorituskyky alkaa hieman laskea, mm. hapenkuljetuskapasiteetin heikentymisen vuoksi. Tärkeää on kuitenkin tässäkin vaiheessa tarkkailla liikkumisen sekä annetun ruoan määrää.

Huomioi koiran fysiologiset muutokset

Ikääntymiseen liittyy fysiologisia muutoksia, kuten aktiviteettitason lievää laskua. Tämä kannattaa ottaa huomioon ruokinnan määrän suunnittelussa. Lisäksi joillakin yksilöillä saattaa olla sairauksiin/rotuun liittyviä erityistarpeita, joiden merkitys korostuu ikääntymisen myötä.

Joskus nivelten kunto vaatii ikääntyneellä koiralla erityishuomiota. Näihin saadaan apua sopivilla lisäravinteilla, rasvahapoilla ja tukihoidoilla. Tasainen liikunta ja hyvä lihaskunto auttavat nivelvaivaistakin pysymään liikuntakykyisenä pitkään. Ikääntymisen myötä kuidun määrän lisääminen ja siirtyminen hieman kevyempään vaihtoehtoon toimii usein mainiosti. Samalla tulee varmistaa riittävä proteiinien saanti. Päivittäisen ruoka-annoksen jakaminen useampaan osaan voi sopia toisten senioreiden suolistolle isoja kerta-annoksia paremmin.

Hammaskiven ehkäisy

Ikääntymisen myötä monella koiralla on taipumusta hammaskiven kertymiseen. Tämän hidastamisessa kuivamuonanappulan pureskelu on erinomainen apuväline. Lisäksi kannattaa antaa muitakin pureskeltavia luita tai herkkupaloja, joilla saadaan hammaskiven kertymistä hidastettua.

Hau-Hau kana-riisi ikääntyville koirille

Tutustu ikääntyvien koirien kuivaruokaamme.

Tutustu

Hau-Hau kana-riisi kuivaruoka ikääntyville koirille

Lyhyt teksti alkuun!

Ja jotain leipästekstiä myös.

Hienot ovat palkinnot. Kerrassaan.

Vastaa kyselyyn