Koiran hankkiminen on pitkäaikainen päätös Hau-Hau Champion.

Koiran hankkiminen

Päätöstä koiran hankkimisesta ei tule tehdä kevyesti, oli kyseessä sitten pehmoisen pörröinen pikkupentu, tai jo naskalihampaistaan luopunut aikuinen koira. Elämä koiran kanssa on parhaimmillaan vilpittömän iloista ja onnellista, mutta se voi joskus myös yllättää haasteellisuudellaan. Koira elää ihmisen kumppanina jopa 10-15 vuotta, jonka vuoksi huolellinen harkinta ja taustatyö ovat erittäin tärkeitä.

Ennen koiran hankkimista pohdi esimerkiksi seuraavia asioita:

  • Aika ja raha: Koiran hankintahinnan lisäksi koiran rokotus, hoitaminen, ruokinta ja mahdolliset lääkkeet tai onnettomuudet maksavat rahaa säännöllisesti koko koiran elinaikana. On myös tärkeää, että sinulla on tarpeeksi aikaa koiralle joka päivä ja pystyt sitoutumaan siitä huolehtimiseen 10-15 vuotta. 
  • Elinympäristö: Voiko asunnossasi pitää koiraa? Pääseehän koira ulkoilemaan turvallisesti ja tekemään tarpeensa ulos rauhassa? 
  • Allergiat: Eihän sinulla tai perheenjäsenilläsi ole allergiaa? Vaikka jotkin rodut voivat allergisoida hieman vähemmän kuin toiset, on hyvä muistaa, että altistuminen tietylle allergeenille on aina yksilökohtaista. 
  • Ulkoilu ja harrastukset: Kaikki koirat tarvitsevat ulkoilua ja aktivointia joka päivä. Koiran kanssa tulee ulkoilla joka päivä useita kertoja päivässä - pentuaikana pisuhätä voi yllättää jokaisen ruoka-, uni- ja leikkihetken jälkeen. Yhteinen harrastus tai aktivointileikit tuovat iloa myös omistajalle, ja pitävät koiran mielen ja kehon virkeänä

 

Lue lisää vastuullisesta koiran hankinnasta Kennelliiton sivuilta.

Mitä tarvikkeita koiranpentu tarvitsee?

Lue mitä tarvikkeita tulee hankkia, kun koiranpentu tulee kotiin.

Lue vinkit

Koiranpennut Hau-Hau Champion
Koiran harrastukset Hau-Hau Champion.

Koiran kanssa voi harrastaa monenlaista

Miten valita oikeanlainen harrastus koiralle? Mitä käytännön asioita harrastuksista tulisi tietää?

Lue vinkit

Lyhyt teksti alkuun!

Ja jotain leipästekstiä myös.

Hienot ovat palkinnot. Kerrassaan.

Vastaa kyselyyn