Hau-Hau Champion Viljattomat koiran herkut

Kuin kotona tehdyt viljattomat uutuusherkut

Moni koiranomistaja kaipaa säännöllisesti vaihtelua koiransa herkkuihin. Koiria halutaan hemmotella herkuilla aivan kuten muitakin perheenjäseniä. Herkkujen on kuitenkin oltava terveellisiä ja koirille suunniteltuja. Siksi Hau-Haun uutuusherkut ovat viljattomia ja ne sisältävät reilusti maistuvaa lihaa. Uutuusherkkujen reseptit on kehitetty Suomessa ja ne valmistetaan omalla tehtaallamme Virossa laadukkaista raaka-aineista. Pusseissa on kätevä ja toimiva sulkumekanismi, jonka ansiosta herkut pysyvät tuoreina pitkään. Viljattomat herkut ovat nyt saatavilla päivittäistavarakaupoista – kokeile ja ihastu!

Hau-Hau Champion Viljattomat herkut Ukko ja omistaja

Herkut saivat testaajilta erityiskiitosta koostumuksestaan: ”Pehmeitä, kuin kotona leivotun oloisia, ja niitä on helppo pilkkoa käsissä pienemmiksi paloiksi ilman murustelua.”

Koiraharrastajat testasivat uutuusherkkuja

Halusit sitten hemmotella koiraa arjessa, harjoitella uusia taitoja tai palkata hyvästä suorituksesta treeneissä, löydät uusista lanteista ja tangoista varmasti mieleisen vaihtoehdon. Herkkujamme testanneet koiraharrastajat antoivat erityistä kiitosta terveellisyyden lisäksi herkkujen koostumuksesta. Lantit ja tangot ovat kuin kotona leivotun oloisia, ja niitä voi helposti pilkkoa käsissä pienemmiksi paloiksi ilman murustelua. Kaikki uutuuksia testanneet koirat ovat innostuneet mauista ja tuoksuista valtavasti.

”Herkullinen tuoksu, koira motivoitui hienosti treeneissä”, kehuu koiraharrastaja.

”Koirani suhtautuvat ennakkoluuloisesti uusiin makuihin ja tuoksuihin, mutta tällä kertaa herkut tekivät heti kauppansa”, sanoo yllättynyt testaaja.

”Erityiskiitos viljattomuudesta – takasivun tuotesisältöä on mukava lukea”, iloitsee koiraharrastaja. 

Hau-Hau Champion Viljattomat herkut ja Ukko

”Erittäin positiivista, että lammastanko ja lihalantti ovat väreiltään erilaiset. Treeneissä joskus tarvitaan alustasta erottuvia nameja ja tällöin värillä on väliä”, kertoo koiraharrastaja.

Lyhyt teksti alkuun!

Ja jotain leipästekstiä myös.

Hienot ovat palkinnot. Kerrassaan.

Vastaa kyselyyn