Koiralle myrkylliset ruoat ja kasvit
Useimmat koirat ottaisivat mielellään maistiaisia ihmisten syömistä ruoista. Omien herkkujen jakaminen koiran kanssa silloin tällöin on ihan sopivaa, mutta kaikki ihmisille mieluisat ja sopivat ruoka-aineet eivät kuitenkaan sovi koirille. Koiralle haitalliset ruoka-aineet voivat aiheuttaa erilaisia myrkytysoireita. Tällaisia oireita voivat olla esimerkiksi oksentaminen, ripulointi, hengitysvaikeudet, runsas syljen eritys, turvotus tai vartalon kouristelu ja tärinä. Jos epäilet koirasi syöneen jotain haitallista, ota yhteyttä eläinlääkäriin.
Varo antamasta koirallesi esimerkiksi näitä ruoka-aineita:
Alkoholi: koiran elimistö ei pysty käsittelemään alkoholia ja jo pienikin määrä voi vahingoittaa maksaa.
Avokado: Avokado voi kerryttää nestettä koiran rintaonteloon ja aiheuttaa hengitysvaikeuksia. Myös avokadon sisällä oleva kivi voi herkästi tukkia koiran hengitystiet tai suoliston.
Hiiva ja hiivaiset taikinat: runsaasti hiivaa sisältävät tuotteet turpoavat kivuliaasti koiran vatsassa. Hiivan käymisreaktio synnyttää myös koiralle myrkyllistä etanolia (kts. alkoholi).
Kofeiini: Esimerkiksi kahvi, tee ja kolajuomat sisältävät kofeiinia. Koiran elimistössä se aiheuttaa samanlaisen myrkytystilan kuin suklaan sisältämä teobromiini (kts. suklaa).
Maitotuotteiden laktoosi: monet maitotuotteet sisältävät laktoosia, jota suurin osa aikuisista eläimistä ei pysty elimistössään käsittelemään. Tämän vuoksi laktoosia sisältävät maitotuotteet voivat aiheuttaa koiralle vatsakipuja ja ripulia.
Sipuli: Sipuli on koiralle haitallista kaikissa muodoissa; raakana, kypsennettynä tai kuivattuna.
Suklaa ja kaakao: Suklaan ja kaakaon sisältämä teobromiini on koiralle myrkyllistä. Mitä tummempaa suklaa on, sitä suurempi sen teobromiinipitoisuus ja myrkytysriski on. Myös kaakaojauhe on koiralle vaarallista.
Valkosipuli: Valkosipuli voi aiheuttaa koiralle anemiaa ja muita myrkytysoireita samaan tapaan, kuin tavallinen sipuli.
Viinirypäleet ja rusinat: Suuri määrä rypäleitä tai rusinoita voi aiheuttaa koiralle äkillisen ja vakavan myrkytystilan.
Xylitol: Koiran elimistöön joutuessaan Xylitol aiheuttaa nopeasti lisääntyvää insuliinin eritystä, joka laskee koiran verensokerin nopeasti.
Muita koiralle myrkyllisiä asioita
Moni ihmisten juhlapyhien suosikkikasvi voi aiheuttaa koiralle myrkytystilan. Tällaisia ovat esimerkiksi tulppaanit, narsissin sipulit, amaryllikset sekä joulutähti. Nämä kauniit kukat kannattaakin sijoittaa korkealle pöydälle niin, etteivät lemmikit pääse niihin käsiksi.
Koska koiran aineenvaihdunta toimii eri tavalla kuin ihmisen, voivat myös jotkut ihmisille tarkoitetut lääkkeetkin aiheuttaa koiralle vaaran. Esimerkiksi tavallinen kipulääke, ibuprofeiini, on koiralle hyvin myrkyllistä.
Metsäretkillä vapaana kulkeva koira voi joskus pyrkiä syömään sieniä. Pääsääntöisesti samat sienet ovat myrkyllisiä sekä koirille, että ihmisille, mutta koirilla sienien vaikutusta ei ole tutkittu yhtä laajasti, kuin ihmisten kohdalla. Vaikkapa kantarellien syöminen tuskin on koiralle haitallista, mutta seitikkien ja muiden myrkkysienten kohdalla on syytä estää koiraa syömästä niitä.
Jos epäilet koirallasi myrkytystilaa, ole aina yhteydessä eläinlääkäriin.